VIRU FOLK – ei ainoastaan kansanjuhla
Jo kolmatta kertaa järjestetään Pohjois-Viron rannikolla, Lahemaan kansallispuistossa olevassa Käsmun kylässä musiikkifestivaali Viru Folk.
Kolmen festivaalipäivän aikana voi Käsmussa nähdä ja kuulla katkeamatonta laulua ja soittoa, koska seitsemän lavaa täyttyvät muusikoista aamun ensimmäisistä auringonsäteistä myöhäisiin iltatunteihin.Viru Folk ei ole ainoastaan musiikkifestivaali. Tapahtuman aikana Käsmu täyttyy ihmeellisestä hengestä. Se on kuin kaikkien musiikin ystävien yhdessä hengittäminen. Ihmeellisen musiikin Käsmun pääkatu täyttyy käsitöiden, saviastioiden, kotioluen ja kaikenlaisen rihkaman myyjistä. Käsmulaiset avaavat omat pihansa vieraille. Näin esimerkiksi saa yhden valkean talon pihasta ostaa paikallista savukalaa ja toisesta tuoreista marjoista tehtyä, juuri uunista otettua mustikkakakkua.
Jo ensimmäisestä vuodesta alkaen on Viru Folkin ohessa järjestetty monenlaista ohjelmaa. Käsmun Merimuseon pihassa pidettävien opettavien luentojen lisäksi järjestetään lyhyempiä ja pidempiä retkiä. Niissä tutustutaan Käsmun hienoon luontoon ja Lahemaan kansallispuistoon paremmin. Öisin voi tutustua myös lepakkojen tuntemattomaan maailmaan. Niitä Käsmussa riittää!
Käsmun filmija fotoohjelmisto KÄFF ei jää muiden varjoon. Se keskittyy tänä vuonna rannikon kansan elämään – pirtun salakuljetukseen ja lemmensuhteisiin. Käsmun Kansantalossa (Rahvamaja) voi nähdä niin dokumentteja kuin seikkailufilmejä merenrannan kylien kansojen arkielämästä samalla pohjoisella rannikolla kuin myös muun muassa liiviläisten luona Kuran saarella. Ohjelmiston mielenkiintoisin osa on ilmeisesti vuodelta 1930 peräisin oleva mykkäfilmi Kire lained (Intohimon laineet), jota täydentää elävä musiikki.
Ensimmäistä kertaa Viru Folkin historiassa on vintertaminen (vinterdamine), joka tarkoittaa säveltäjä Ülo Vinterin teosten esittämistä uusin sovituksin. Vinter oli ajallaan Viron tunnetuin filmisäveltäjä ja hänen musiikkiaan kuullaan muun muassa tunnetuimmissa kulttifilmeissä Siin me oleme, Mehed ei nuta ja Kevade.
Vinterin lavalla saamme nähdä eri esittäjiä, joiden joukosta valitaan paras vintertaja.
Musiikkiohjelmisto on Käsmussa kirjava, kuten aina. Mukana on Viron parhaita muusikkoja: Untsakad, Zetod, Rütmiallikal, Eesti Keeled, Tõnis Mägi ja Kärt Johanson ja niin edelleen, jotka kaikki esittävät folkmusiikin eri puolia. Pääesiintyjiksi olemme tänä vuonna valinneet Korpiklaanin Suomesta, Haydamakyn Ukrainasta ja elektrofolkia esittävän Garmarnan Ruotsista.
Festivaalin aikana voi purjehtia Käsmun lahdella. Mereltä voi kuunnella konsertteja erilaisista veneistä pienemmistä suureen lotjaan saakka tai vaikka Käsmussa juuri valmistuneen viikinkilaiva Aimarin kannelta.
Yhteenvetona voi todeta, että Käsmu on rantakylä, joka ansaitsee uudelleenlöytämisen ja siellä vierailun. Ilman festivaaliakin on siellä paljon katsottavaa ja tekemistä, mutta kolmea päivää täynnä miellyttävää musiikkia, retkiä ja filmiiltoja ei voita mikään!
