Lehtopöllöllä on suuret ja tummat silmät.

Pöntöt helpottavat pöllöjen asuntopulaa.

Kartanonpuisto on tyypillinen lehtopöllön pesimäympäristö.

Yön huhuilija on vuoden lintu

Viron vuoden linnuksi valittiin tänä vuonna lehtopöllö. Pöllön pesäelämää voi seurata nettikameran välityksellä.

Viron lintutieteellinen yhdistys valitsi jo viidettätoista kertaa vuoden linnun ja tällä kertaa valinta osui lehtopöllön kohdalle. Tavoitteena on tuoda vuoden lintu esille mediassa monin eri tavoin. Vuoden lintu on saanut esimerkiksi omat kotisivut, joilla on tietoa lehtopöllöstä ja sen elintavoista. Lisäksi sivuilla on pöllön kuvia sekä ääninäytteitä. Viron posti painaa lehtopöllön kunniaksi oman postimerkin. Syksyllä on luvassa piirustuskilpailu, johon kaikki lapset saavat osallistua. Vuoden 2009 aikana kerätään kaikki lehtopöllöhavainnot koko Viron alueelta. Kannattaa siis olla tarkkana Virossa retkeiltäessä.

Sokerina pohjalla on mahdollista seurata internetissä kameran välityksellä erään lehtopöllöparin pesäpuuhia. Helmikuussa avattu nettikamera keräsi ensimmäisenä päivänä liki 13 000 katsojaa, joten kiinnostuneita tuntuu Virossa riittävän. Keskustelupalstalla on mahdollista kommentoida näkemäänsä ja esittää kysymyksiä. Tällä hetkellä pesään on munittu jo viisi munaa, joita emo hautoo aktiivisesti. Jälkikasvua on odotettavissa huhtikuun loppupuolella, jolloin pöllönpojat kuoriutuvat.

Viihtyy kartanoiden puistoissa

Lehtopöllö on yleinen niin Virossa kuin myös Suomessakin. Virossa lehtopöllöä kannattaa etsiä puistoista ja hautausmailta, joissa kasvaa suuria ja vanhoja puita. Pöllö tarvitsee pesimiseen sopivan kolon, joita löytyy usein juuri vanhoista puista. Pöllön uhkana on kartanoiden puistojen kunnostustyöt, joissa vanhat puut usein kaadetaan ja pöllöt jäävät ilman pesäpaikkaa. Näin on käynyt esimerkiksi Tallinnan Kadriorgin puistossa. Onneksi pöllöille on ripustettu viime aikoina pönttöjä asuntopulan helpottamiseksi.

Lehtopöllö on variksen kokoinen lintu, joka on joko harmaan tai ruskean värinen. Pöllön pää näyttää suurelta, koska pyrstö on suhteellisen lyhyt. Virossa lehtopöllön kansanomainen nimi onkin suurispeakull, joka tarkoittaa suuripäistä pöllöä. Lehtopöllöllä on suuret ja tummat silmät, joiden avulla se kykenee näkemään pilkkopimeässäkin. Pöllön ruokalistaan kuuluvat etenkin jyrsijät, mutta sille kelpaavat myös erilaiset pikkulinnut. Monille lienee tuttu lehtopöllön värisevä huhuilu, jota kuulee etenkin kevättalven kuulakkaina öinä. Vanhan kansan mukaan pöllön huhuilu ennusti tulevia häitä ja tietynlainen huhuilun äänenpaino vauvan tuloa. Pöllön saattaa pimeässä nähdä istumassa tienvarren tolpalla tähyilemässä saalista.

Teksti: Mikko Virta

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »